POWER JUMP 2014

TERVETULOA KILPAILEMAAN rataesteratsastuksessa Power Jumpin yhdeksänsien suurkilpailujen myötä, tähtäimessä kaikilla totta kai hieno PJ-arvonimi! Tänä vuonna kilpailut pidetään jälleen yhdellä järjestävän seuran Kings Ridersin toimitalleista, Englannissa, F&H Stablesissa North Yorkshiren kaupungissa Ninthwoodissa. Voittoratsukon kotitallin on mahdollisuus tarjota tilojaan järjestettäväksi taas ensivuoden kymmenvuotiskilpailuja varten!

Power Jump on perinteellinen kilpailutapahtuma, joka järjestetään joka vuosi loppukesästä. Ensimmäisen kerran kilpailut järjestettiin Suomessa vuonna 2006, jolloin ensimmäiseksi PJ-mestariksi aateloitiin Pluto. Vuonna 2007 arvonimen Saksan kilpailuissa ansaitsi Huvikumpulan Epitär, vuonna 2008 Kamikaze fla ja vuonna 2009 Englannissa pidetyissä kisoissa Glücklich Momentan GG. Vuonna 2010 kilpailtiin ensimmäistä kertaa uudistetuilla säännöillä, ja PJ’10-arvonimen voitti Origin of Joy. Vuosien 2011 ja 2012 kilpailut olivat molemmat Ranskassa , jolloin voittajaksi palkittiin Madlock NON sekä Mischa. Viime vuoden Suomen kilpailuissa arvonimen sai itselleen Heiligen Sirene CTN. Kuka voittaa tänä vuonna, se selviää elokuussa!

YHTEENVETO KILPAILUPÄIVÄSTÄ:
Jännittävät Power Jumpin yhdeksännet suurkilpailut olivat tiivistunnelmalliset, erityisesti vuoden 2012 voittajan ottaessa jälleen osaa tämänkin vuoden kilpailuihin! Valitettavasti Mischa sijoittui 150 cm luokassa vasta sijalle 22, mutta kyseisen mestarin ratsastaja sijoittui viidenneksi samassa luokassa toisella hevosellaan ML Zamiro. Itse viralliseen finaaliluokkaan ja titteliluokkaan pääsi 25 ratsukkoa, joista Mischan ratsastaja edusti toisena hevosenaan Blackbird. Loppusijoitus Nican osalta finaalissa oli 23. ja 25.
Voittajaksi ja Power Jump 2014 Mestariksi loikkasi lopulta hollantilainen puoliveritamma Norma Jeane NLD, ratsastajanaan Disa. Tämä kisakonkari on jo kokenut PJ-hyppääjä, sillä Norma Jeanella on takanaan osallistumiset 2011, 2012 ja 2013 Power Jump –kilpailuista, joista se voitti molemmat 2011 ja 2012 vuoden karsinnat! Yleensähän sananlasku menee, ”kolmas kerta toden sanoo”, mutta Norma Jeanen tapauksessa neljäs kerta!

ONNEA PJ’14 – NORMA JEANE NLD!

Säännöt ja rajoitukset

Ratsukot kilpailevat viidessä eri luokassa tasolla 120 – 160 cm. Jokaisen luokan sijoittuneet kilpailevat vielä lopuksi viimeisessä, PJ-luokassa, jonka voittaja saa PJ’14-arvonimen.

  • Kilpailupäivä 12.08.2014, VIP 09.08.2014
  • Kilpailussa on viisi + yksi luokkaa
  • Ratsukoita otetaan korkeintaan 100 luokkaa kohti
  • Sama ratsastaja voi tuoda yhteen luokkaan 10 hevosta
  • Sama hevonen saa osallistua vain kerran koko kilpailuun
  • Ponikokoiset ratsut voivat osallistua vain 120 cm ja 130 cm luokkiin

  • Vastuuhenkilö: Tossah Folgreen (VRL-02207)
  • Järjestäjä: Seura KGR
  • Paikka: F&H Stables, Englanti
  • Alaisuus: ERJ

  • Tulokset hoidetaan lyhyellä arvonnalla
  • Ratsastajalla on oltava VRL-tunnus, hevosen VH-tunnus on vapaaehtoinen
  • Tunnusvärit tämän vuoden kilpailuissa ovat keltainen ja musta!

  • Hevosen on oltava vähintään 6-vuotias
  • Hevosella on oltava vähintään 6 sijoitusta estekilpailuista (villit ja/tai jaokselliset)
  • Hevosen kapasiteetin rataesteiltä on oltava vähintään 120 cm


  • Osallistuminen

    Osallistumismaksu 45 v€ / hevonen maksetaan seuran tilille 7800-6668 Virtuaalipankki Jupiterin kautta osallistumishyväksynnän yhteydessä. Summa maksetaan jokaisesta osallistuvasta hevosesta, joten kolmen hevosen kilpailuihin ilmoittaminen maksaisi siis 135 v€. Tuotto käytetään yleisesti kilpailujen järjestämiseen ja kilpailijoiden majoitukseen. Viite on "PJ Maksu - Ratsastajan nimi", jossa kohtaan 'Ratsastajan nimi' tulee osallistumisnimi. Liitä osallistumisesi loppuun OK / EI maksupyynnön kohdalle. Jos sinulla on tili VP Jupiterissa ja maksat osallistumisen omalta tililtäsi, laita maksupyyntöön EI. Jos sinulla ei ole tiliä ja toivot erillistä maksupyyntöä, laita kohtaan OK.
    Kaikille osallistujille vastataan henkilökohtaisesti, samoin uuteen mestariin otetaan vielä erikseen yhteyttä kilpailujen päätyttyä!

    Lähetä osallistumisesi sähköpostiin ([email protected])
    otsikolla "PJ'14" muodossa:
    Luokka
    Ratsastaja (VRL-00000) - <*a href=”http://hevosenosoite.com”*>Hevosen nimi<*/a*> <*br /*>
    Maksupyyntö OK / EI
    POISTA TÄHDET OSALLISTUMISESTA!



    Palkinnot

    § PJ-luokkavoittaja: PJ'14-arvonimi, 5 000 v€, palkintoloimi, pokaali ja ruusuke, kukkaseppele



    § Luokkavoittajat: 2 000 v€, pikkupokaali ja ruusuke, kukkakimppu


    § Sijoittuneet: 500 v€, ruusuke ja kukkakimppu



    Luokat

    01. 120 cm 34/100 TT
    02. 130 cm 28/100 TT
    03. 140 cm 27/100 TT
    04. 150 cm 45/100 TT
    05. 160 cm 56/100 TT
    06. 120 cm (ei osallistumisia!) TT

    Päivitetty viim. 11/08, klo 17:07



    Osallistujat

    Luokka 1. 120 cm
    1. Mila (VRL-11936) - CENS Hundred Night VH13-031-0274
    2. Miltsu (VRL-05564) - Romantic Heart Rewa
    3. indy (VRL-06701) - Mango von Breven
    4. Vera (VRL-13645) - Nuevo Estrella
    5. Miltsu (VRL-05564) - Loftands Olivien

    6. Tinúvel (VRL-05594) - DD Daniil VH12-001-0028
    7. Tinúvel (VRL-05594) - Suprant Moira VH13-031-0467
    8. Miltsu (VRL-05564) - U wanna speed?
    9. Pipsa (VRL-08409) - Slečna Žofka
    10. Tossah (VRL-02207) - Kings al-Zey ox VH12-003-0721
    11. Miltsu (VRL-05564) - Astronoom
    12. Tierra (VRL-02841) - Iqbal for Auro VH11-237-0011
    13. indy (VRL-06701) - Ponnydalens Bo
    14. Latu (VRL-01436)- Kamikaze VEC
    15. indy (VRL-06701) - Prada van de Wyonn
    16. rebely (VRL-09009) - Rotvallin Hot
    17. indy (VRL-06701) - Istria d'Argent
    18. Tierra (VRL-02841) - Idiot, ha? VH11-027-0155
    19. indy (VRL-06701) - Orinoco Flow
    20. Miltsu (VRL-05564) - Gone By Now
    21. Miltsu (VRL-05564) - Mathilde BRE
    22. Latu (VRL-01436)- Jazzmine xx
    23. indy (VRL-06701) - Breven Nutcracker Flint
    24. indy (VRL-06701) - Lychi v.d. Low
    25. Tinúvel (VRL-05594) - Miss Murderous VH13-031-0432
    26. indy (VRL-06701) - Istria Billy
    27. yaren (VRL-04468) - Terttuli ILO VH06-018-3722
    28. yaren (VRL-04468) - FS Aavekuiskaaja VH02-018-8982
    29. Mila (VRL-11936) - Lendav Taldrik 2782 VH13-093-0013
    30. Disa (VRL-03335) - Première VH14-023-0060
    31. Meeri N. (VRL-02160) - Skyfallen Blueberry Breeze
    32. Vera (VRL-13645) - DancingTamsin
    33. indy (VRL-06701) - Mulberry Purpleplum
    34. indy (VRL-06701) - Carusos Bree

    Luokka 2. 130 cm
    1. Miltsu (VRL-05564) - Tinda Ion
    2. indy (VRL-06701) - Crownrock Sirocco
    3. indy (VRL-06701) - Mulberry Todd
    4. Jazzumi (VRL-09387) - RAW June Evenings
    5. Alexiina C. (VRL-02207) - Phoenix W Venice VH13-012-0221

    6. Julie (VRL-11008) - Rosmarinna VH14-031-0537
    7. Disa (VRL-03335) - Stéphanie D'or VH12-011-0076
    8. Hanne (VRL-03518) - KA Thranduil
    9. indy (VRL-06701) - Kelmin Nancho
    10. Miltsu (VRL-05564) - Celestrina Feig
    11. indy (VRL-06701) - Mulberry Kitty
    12. Disa (VRL-03335) - Saviour GER VH12-011-0258
    13. indy (VRL-06701) - Muscotsmoscow Champ
    14. Susanna (VRL-03881) - Oldsfell's Gottfried
    15. Julie (VRL-11008) - Mickey's Annabella VH12-011-0377
    16. indy (VRL-06701) - Mulberry Luca
    17. Miltsu (VRL-05564) - Ofelia Rewa
    18. Miltsu (VRL-05564) - Impuljs
    19. indy (VRL-06701) - Cosa Nostra kel
    20. indy (VRL-06701) - Happyboa Champ
    21. indy (VRL-06701) - Art Toby Wing
    22. Susanna (VRL-03881) - Felicity DON
    23. Miltsu (VRL-05564) - Time to Dance Rewa
    24. Susanna (VRL-03881) - Oldsfell's Luca
    25. Susanna (VRL-03881) - Oldsfell's Radiance
    26. Susanna (VRL-03881) - Krzys Banther ACT
    27. indy (VRL-06701) - Clockwork Lychee
    28. Hanne (VRL-03518) - Wincent Venice

    Luokka 3. 140 cm
    1. Meeri N. (VRL-02160) - Skardeline RTA
    2. Disa (VRL-03335) - Norma Jeane NLD VH13-012-0090
    3. Pelham (VRL-13657) - Pericoloso VH14-109-0026
    4. Meeri N. (VRL-02160) - Kings F-rot
    5. Meeri N. (VRL-02160) - Ekebro's Acapulco II

    6. Miltsu (VRL-05564) - Hay Ruler Feig
    7. Susanna (VRL-03881) - Oldsfell's Ciara
    8. Miltsu (VRL-05564) - Abigail Kalászról
    9. rebely (VRL-09009) - Dapper REB
    10. nica (VRL-01425) - Winterberry Solo
    11. Meeri N. (VRL-02160) - Rose's Julius
    12. kuristaja (VRL-04374) - Liberty VH12-044-0119
    13. Miltsu (VRL-05564) - Bulletbroof 4U
    14. nica (VRL-01425) - Me Love You Love
    15. nica (VRL-01425) - Scentless
    16. Meeri N. (VRL-02160) - OMG Ellen xx
    17. Miltsu (VRL-05564) - Prevail to Please RA
    18. nica (VRL-01425) - ML Witchita
    19. Susanna (VRL-03881) - Glücklich DON
    20. Tinúvel (VRL-05594) - Jetblack Feeling VH12-012-0198
    21. Miltsu (VRL-05564) - Wizard on Fire Rewa
    22. nica (VRL-01425) - Frozen Love
    23. Meeri N. (VRL-02160) - Pinkrock JEN
    24. Disa (VRL-03335) - Wincare's Velvette VH11-011-0257
    25. Mila (VRL-11936) - Lapland's Novasgot VH14-203-0002
    26. Tinúvel (VRL-05594) - Vampire Money VH12-011-0465
    27. Miltsu (VRL-05564) - Kashmir 4U

    Luokka 4. 150 cm
    1. Piste (VRL-11720) - le Rêve Faline
    2. Janna (VRL-13501) - Fine Morning
    3. Piste (VRL-11720) - Valley Rose
    4. indy (VRL-06701) - Chablis PB
    5. nica (VRL-01425) - ML Zamiro

    6. indy (VRL-06701) - Vatame Woods
    7. Amanda (VRL-10878) - Porcelain Poland Coast
    8. indy (VRL-06701) - Cryptum II
    9. indy (VRL-06701) - Requiem
    10. Amanda (VRL-10878) - Pyroeis von Lark
    11. nica (VRL-01425) - Reeve's Way
    12. Sachiyo (VRL-11290) - Siegfried CTN VH14-021-0189
    13. Miltsu (VRL-05564) - Xpensive 4U
    14. indy (VRL-06701) - Jade die Libelle
    15. Piste (VRL-11720) - Reorn Doena
    16. indy (VRL-06701) - Joga Woods
    17. Miltsu (VRL-05564) - Hannibal Belv
    18. Amanda (VRL-10878) - Pogrom von Lark
    19. kuristaja (VRL-04374) - Lavinia If'
    20. sparrow-mind (VRL-01317) - Curioso COS
    21. indy (VRL-06701) - Leignons Nani
    22. nica (VRL-01425) - Mischa
    23. Tinúvel (VRL-05594) - Demolition Lover P VH12-031-0213
    24. Pierre (VRL-10531) - Nightforce Hexen
    25. Amanda (VRL-10878) - Calidanea
    26. Piste (VRL-11720) - le Rêve Lucinda
    27. Piste (VRL-11720) - Chanterelle
    28. indy (VRL-06701) - Londonsaphir
    29. Piste (VRL-11720) - le Rêve Edelweiss
    30. Piste (VRL-11720) - Lady Mint
    31. Heidi N (VRL-01725) - Cherished
    32. indy (VRL-06701) - Capri von Silbereiche
    33. nica (VRL-01425) - ML Witchlight VH12-031-0243
    34. Miltsu (VRL-05564) - Forever 4U
    35. Piste (VRL-11720) - Madison Avenue CIEL
    36. Piste (VRL-11720) - le Rêve Limited Edition
    37. Steffy (VRL-13016) - Ficulation Diva
    38. indy (VRL-06701) - Calandra
    39. Miltsu (VRL-05564) - Lacastrophe BRF
    40. sparrow-mind (VRL-01317) - Janda
    41. Mila (VRL-11936) - Maplepaht's Katharine VH14-031-0152
    42. Mila (VRL-11936) - Selene F VH14-031-0471
    43. nica (VRL-01425) - Ceinak Zhydar
    44. Miltsu (VRL-05564) - Smurf Snap
    45. Miltsu (VRL-05564) - Ideal 4U

    Luokka 5. 160 cm
    1. nica (VRL-01425) - Blackbird VH11-031-0630
    2. sparrow-mind (VRL-01317) - Celebrian
    3. Sachiyo (VRL-11290) - Rhino Harley VH14-044-0158
    4. Miltsu (VRL-05564) - Darling Cleopatra
    5. Amanda (VRL-10878) - Kawurr

    6. indy (VRL-06701) - Vino Woods
    7. nica (VRL-01425) - Zane Solo VH12-031-0241
    8. Tierra (VRL-02841) - Dark Kwanza VH14-021-0180
    9. indy (VRL-06701) - Londontopas
    10. Piste (VRL-11720) - le Rêve Excidi
    11. Piste (VRL-11720) - le Rêve His Majesty
    12. Pierre (VRL-10531) - Carina W!
    13. indy (VRL-06701) - Valentin Grio
    14. nica (VRL-01425) - Sacrament VH11-031-0568
    15. Meeri N. (VRL-02160) - Sambuca Oak
    16. Veera R. (VRL-10735) - Down On You
    17. sparrow-mind (VRL-01317) - Verity
    18. Miltsu (VRL-05564) - Upton GER
    19. nica (VRL-01425) - Countess F VH12-031-0036
    20. indy (VRL-06701) - Londonrubin
    21. indy (VRL-06701) - Cirion Maedhros
    22. Amanda (VRL-10878) - Silverlea Woods
    23. Piste (VRL-11720) - Alegre's Musical
    24. sparrow-mind (VRL-01317) - Jammin'
    25. Miltsu (VRL-05564) - Hawaji Rainbowairet
    26. Piste (VRL-11720) - Chocolate Drop
    27. Piste (VRL-11720) - le Rêve Great Tribute
    28. Piste (VRL-11720) - Kick Off
    29. sparrow-mind (VRL-01317) - Cassini Nore
    30. Amanda (VRL-10878) - Wifmera
    31. indy (VRL-06701) - Wincare's Aragonite
    32. Piste (VRL-11720) - le Rêve Beethoven
    33. indy (VRL-06701) - Silbers Scipio
    34. Piste (VRL-11720) - le Rêve All Luxury
    35. nica (VRL-01425) - Jazz Artist VH11-031-0080
    36. nica (VRL-01425) - ML Woodoo VH12-031-0240
    37. Piste (VRL-11720) - The Flying Wonder
    38. indy (VRL-06701) - Silverlode Santos
    39. indy (VRL-06701) - Lazarus
    40. Piste (VRL-11720) - le Rêve Classic Touch
    41. Pinja K (VRL-11350) - Francesca RHS
    42. Amanda (VRL-10878) - Morwenna
    43. sparrow-mind (VRL-01317) - Belerian
    44. Tierra (VRL-02841) - Twist N Shout VH14-011-0248
    45. indy (VRL-06701) - Vermilion Oak
    46. Amanda (VRL-10878) - Silverlode Hypatius

    Luokka 6. 120 cm (PJ-luokka, ei osallistumisia!)
    1. Disa (VRL-03335) - Norma Jeane NLD VH13-012-0090
    2. Meeri N. (VRL-02160) - Ekebro's Acapulco II
    3. sparrow-mind (VRL-01317) - Celebrian
    4. Alexiina C. (VRL-02207) - Phoenix W Venice VH13-012-0221
    5. Janna (VRL-13501) - Fine Morning

    6. Miltsu (VRL-05564) - Tinda Ion
    7. Sachiyo (VRL-11290) - Rhino Harley VH14-044-0158
    8. Pelham (VRL-13657) - Pericoloso VH14-109-0026
    9. indy (VRL-06701) - Mango von Breven
    10. Miltsu (VRL-05564) - Romantic Heart Rewa
    11. Miltsu (VRL-05564) - Darling Cleopatra
    12. Meeri N. (VRL-02160) - Skardeline RTA
    13. Piste (VRL-11720) - Valley Rose
    14. Mila (VRL-11936) - CENS Hundred Night VH13-031-0274
    15. Piste (VRL-11720) - le Rêve Faline
    16. Amanda (VRL-10878) - Kawurr
    17. indy (VRL-06701) - Crownrock Sirocco
    18. Miltsu (VRL-05564) - Loftands Olivien
    19. indy (VRL-06701) - Chablis PB
    20. Vera (VRL-13645) - Nuevo Estrella
    21. Jazzumi (VRL-09387) - RAW June Evenings
    22. indy (VRL-06701) - Mulberry Todd
    23. nica (VRL-01425) - ML Zamiro
    24. Meeri N. (VRL-02160) - Kings F-rot
    25. nica (VRL-01425) - Blackbird VH11-031-0630

    Onnea kaikille kilpailuun!